keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Totuus vs Valhe isolla Veellä

Luonto todistaa Luojastaan, Jumalasta. Kun katselee puita ja kasveja, järviä ja jokia, sammaleita ja sieniä, ötököitä ja eläimiä, kaikkea mitä luonnossa on, kaikki se todistaa että sillä on tekijänsä.
 Jopa sellainenkin ihminen, joka kulkee ympäriinsä silmät ummessa ja korvat tukittuna ja huutaa mennessään: " Ei oo Jumalaa! Ei oo Jumalaa! Ei oo, ei oo ei ooo!!" Nämäkin ovat itse jo mahtava todiste Luojastaan, Jumalasta (jonka he tahtovat kaikin voimin kieltää). He eivät mitenkään voi puolustautua viimeisellä tuomiolla. Heidätkin Herra Jeesus tahtoisi pelastaa, mutta itse he ovat enemmän mieltyneet valheeseen, koska eivät kestä totuutta ilman armoa, ja tahtovat elää pimeydessä, koska heidänkin tekonsa ovat pahat.
 Jeesus Kristus sovitti heidänkin pahat tekonsa ristillä. Mutta miksi niin moni heittää Hänen ristintyönsä, syntienanteeksiantamisen, armon ja pelastuksen hukkaan? Kaikille se on valmisettu, ilmaiseksi tarjolla. Onko kyse siitä, etteivät he tahdo pelastua? Onko saatanan valhe siitä, että "taivaassa on ihan tylsää mut helvetissä vasta mukavaa onkin! Kunnon grillibileet, pelkkää iloa ja hauskaa, eikä tekeminen lopu!", onko tämä valhe uponnut todella niin moneen?

Nykyisin ihmiset uskoo myös evoluutioteoriaan, joka myöskin on paholaisen pihalle pieraisema valhe, helvetistä peräisin, ja sinne se on myös johtava ne jotka tämän valheen uskovat.
Vähänkin kun tätä valhetta ajattelee järjellä, niin huomaa, että se ei ole mahdollista.
. Maailma muka syntyi ihan yks kaks räjähtämällä tyhjästä. Tosta noin vaan! Aivan sattumalta! Big Bang! Kuulostaakin jo uskomattomalta. Ja alkuräjähdys onkin mahdoton.  
. Ensinnäkin fysiikan ensimmäinen peruslaki todistaa, että tyhjästä on mahdotonta nyhjäistä.
. Toiseksi fysiikan toinen peruslaki todistaa ettei räjähdys saa aikaan järjestystä, vaan kaaosta.
Katsokaa vaikka mitä pommit saa aikaan sodissa. Siitä on järjestys kaukana. Esimerkkinä vaikka Hiroshima atomipommin jälkeen.
. Sattuma ei luo järjestystä, sattumalta ei voi syntyä mitään tällaista kokonaisuutta, ja vieläpä tyhjästä. Ja kaaoksesta ei synny järjestystä ja elämää ilman älykästä Luojaa. Eikä elottomasta aineesta synny elävää olentoa ilman Jumalaa, joka antaa elämän.
. Evoluutio, joka tarkoittaa kehitystä, pitäisi kutsua Devoluutioksi, joka tarkoittaa rappeutumista. Fysiikka myös todistaa, ettei maailmassa tapahdu sellaista kehitystä, josta evoluutiossa puhutaan..
. Apinat eivät muutu ihmisiksi, jääkarhut eivät muutu valaiksi vaikka kuinka hyppisivät mereen, liskot eivät muutu linnuiksi, kalat eivät nouse maalle ja muutu nisäkkäiksi vaikka menisi kuinka monta miljoonaa vuotta. Se ei ole mahdollista, vaikka kuinka laitetaan vuosia vuosien perään. Valhe ei muutu todeksi miljoonilla vuosilla. Mutta tehokas aivopesu saa ihmiset uskomaan näinkin hullunkurisen valheen riittävällä toistolla. Evoluutiota opetetaan tarhasta lähtien alakouluista yliopistoihin ja niistäkin eteenpäin. Toistetaan,toistetaan, eli aivopestään. Myös tiede (joka perustuu tähän valheeseen), media ja televisio toistavat tätä valhetta jatkuvalla syötöllä. Riittävä toisto saa ihmiset uskomaan aivan käsittämättömiä asioita. Ja evoluutio on todella aivan käsittämätön asia, valhe. Miljoonat vuodet eivät tee mahdottomasta mahdollista.
. Jo 100 000 vuoden aikana ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon 10 kertaa geenien rappeutumisen takia. Ei tapahdu kehitystä, kun katselee ympärilleen, voi nähdä sen, että kaikki täällä rappeutuu, jos on silmät auki.
. Periytyvät sairaudet lisääntyy joka sukupolvessa enemmän ja enemmän, tasaista vauhtia geenirappeuman takia. Kaikista eläinlajeista on kuollut sukupuuttoon suurin osa mitä maa on päällään kantanut, yli 70%. Ihmisten rappeutuminen näkyy moraalin rappeutumisessa ja siitä seuranneesta pahuuden lisääntymisestä. Ihmiset kuvittelevat olevansa fiksumpia kuin koskaan, mutta totuus on päinvastainen. Ihmisen älykkyyskin on siis heikentynyt ja heikentyy koko ajan geenirappeuman takia.
. Tätä asiaa on tutkittu ja se on todeksi havaittu. Silti täällä innokkaasti julistetaan evoluutiota, josta ateistit ovat tehneet itselleen epäjumalan. Savon sanomissakin julistettiin tänään: "Kaikki elämä maapallolla tottelee evoluutiota."

Mutta ainoaa elävää Jumalaa eivät ihmiset tahdo totella. Häntä, joka antoi ainokaisen Poikansakin, Jeesuksen Kristuksen meidän syntiemme sovitukseksi. Ja tätä sovitustakaan ei maailma tahdo hyväksyä ja ottaa vastaan, vaikka Jeesus Kristus pelastaisi heidätkin kadotustuomiolta.

"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." kertoo Raamattu 1.Moos. 1:1. 
Tällä maailmankaikkeudella on tekijänsä.
 Ja tämä tekijä on erittäin älykäs, taiteellinen, rakastava, huumorintajuinen, kekseliäs ja pelkällä sanallaan Hän on kaiken tänne luonut.
Hän on Kaikkivaltias Jumala ja Sana jolla Hän loi maailman on Jeesus Kristus, Jumalan Poika.

8 kommenttia:

  1. Heippa. Kirjoitat rehellisesti ja hyvin asioista. Antaa toivoa kun on lukenut sekavan meiningin blogiasi ja sitten tätä.
    Kuinka voi muuttua! ♡
    Itsekin muutuin joskus, mutta sitten uudestaan on muuttunut moni asia ja vaikeaksi mennyt olo. Haluan nousta uudestaan! Olla iloinen, onnellinen pienistä kauniista asioista.

    Ethän luovuta, kun tulee vaikeita hetkiä tai kokonaisia kuukausia.

    En minäkään ole luovuttanut, vaan olen silti luisunut.
    Masennus on painava lasti. Ja päihteet. Yksinäisyys. Kaltoinkohtelu. Pelko. Paniikki.
    Rukoillaanko iloa, rohkeutta ja tasapainoisuutta?

    Ensirakkauden säilyttäminen Jeesuksen kanssa kantanee ihmistä energisempänä ja varmaotteisena maailman pyörityksissä. En tiedä, vaan luulen, että se on myös helpompaa kuin etsiä armoa uudelleen ja uudelleen kipeästi kaatuillessa. Vaan kipeästi voi kaatua vahingossakin ja armoakin tarvitsee kaikki uudestaan ja uudestaan. Huh!
    Rukoillen jos tietäisi tiensä, sen kauniimman reitin! Ja kipu voi muuttua, kuten ihmisetkin, vahvuudeksi, ymmärrykseksi. Kipu voi luoda myötätuntoa, kun on itse kokenut ikäviä asioita jolloin muiden ongelmia on helpompi ymmärtää tosissaan. Myötätuntoa tarvitsemme! Annetaan myötätuntoa toisille!

    Rakastetaan kaikella voimalla minkä Jumala meille on antanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyntä täysin sun sanoihin. Ja ehdottomasti rukoillaan. Mulla on itelläkin ollut paljon vaikeuksia pelkojeni, traumojeni sun muun menneisyyden haamujen kanssa, mut oon huomannu et kaikissa vaikeuksissa turvaan entistä enemmän Herraan Jeesukseen. Ja mikä mahtava tuki ja turva Hän on! Oli tilanne mikä tahansa, aina voin Häneen turvata. Ja Hän ei meitä jätä. Ja jos meitä kohdellaan kaltoin, Hän sen tietää. Me kristityt ei koskaan olla yksin! Meillä on maailmankaikkeuden voimakkain ja rakastavin (ja ainoa) Jumala tukemassa meitä aika ajoin kaatuilevia syntisparkoja, jotka Häneen turvaamme Kristuksen sovitustyöhön vedoten.
      Paljon siunausta ja voimia sulle!

      Poista
  2. Hei Jenna. Olen lukenut aikaisempaa blogiasi ja päädyin nyt tänne. En usko, että kristinuskossa on tärkeää ymmärtää, miten maailman kaikki eliöt ovat kehittyneet. Tiede ei ole mikään täydellinen totuus, mutta sillä on omanlaisensa oikeutus. UT:ssa Kristus ei viittaa luomiskertomukseen oikeastaan ollenkaan. Kysymyksellä ei ole merkitystä uskonnon kannalta. Tai jos olisi, miksi Kristus ei saarnannut sen tärkeydestä? VT:ssä kristityille tärkeää on vain laki, joka on moraalin asia. Tai, korkeintaan sen lisäksi profetiat, joissa ennustettiin Kristuksesta — mutta sekin lähinnä juutalaisten vakuuttamiseksi. Ei ole tärkeää edes profetoitiinko Kristuksesta, vaan että uskoo hänen olleen Jumalan poika ja että joka tuntee Kristuksen, tuntee myös Jumalan — että Jumala hikoilee, vuotaa verta, pelkää ja myös kuolee.
    Kristus tiivisti lain, eli kristitylle olennaisen osan VT:tä siihen, että kunnioita Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi. On ylipäätänsä vaikeaa sanoa, miten Mooses tarkoitti luomiskertomuksen luettavaksi — sitä luettiin pitkin keskiaikaa allegorisesti ja vasta 1500-luvulla Luther keksi alkaa lukemaan sitä täysin kirjaimellisesti.
    Jättäkäämme kiistely sellaisista asioista kuin luominen ja tuntekaamme sen sijaan Jumala, joka on läsnä kaikissa ihmisen erehdyksissä ja kivuissa... joita sinunkin elämässäsi on ollut valtavasti. valitsemassa meidän kanssamme, kuten ihmisymmärrys itse toimii luonnollisessa todellisuudessa, joka ei ole koskaan vain luonnonlain kahlitsemaa.
    Kiitos blogistasi. Älkäämme uhratko aikaamme pohtiaksemme järjen ja luonnon totuuksia: kristinusko on ennemminkin sydämen asia. Minä ajattelen, että Jumala on läsnä kaikissa meidän erehdyksissämme ja heikkouksissamme — Jumala joka kamppailee kanssamme ja kätkeytyy kipuun sekä suruun. Jumala on kanssasi ja sinä julistat Häntä jokaisella solullasi... kun pimeys väistyy ja osaamme surra. Ehkä Jumalamme kärsii ja itkee luomakunnan kanssa. Rakkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän tekstin tarkoitus on se, että tämän evoluutio harhan takia 70-80% nuorista uskovista hylkää kristinuskon ja siirtyy uskomaan tähän järjettömään valheeseen. Siks halusin siitä kirjoittaa, että edes joku hylkäsi tämän valheen ja tulisi takaisin Kristuksen omaksi.

      Poista
    2. Lisäisin itse tähän sen verran että, evoluution ja luomisopin polarisoiminen ei palvele mitään, vaan pikemminkin saa kummankin osapuolen kaivautumaan poteroihinsa ja tarraamaan tiukemmin & sokeammin omaan narratiiviinsa.
      Paavi näytti esimerkkiä ja tunnusti evoluution. Eikä siinä ole mitään väärää,
      nimittäin evoluutio ja luomisoppi eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.

      Jumala loi ihmisen (ja kaikenlaista muutakin siinä sivussa), ja tiede vain kertoo meille että miten se tapahtui. Ei se sen kummempaa ole.
      Nyt joskus näyttää siltä, että kummallekin puolelle -luomisoppi & evoluutio- on tärkeämpää että toinen on väärässä, kuin että etsittäisiin vastauksia ja olisimme toisille hyviä yhdessä. Ja tässä ei ole enää kysymys Jumalasta, eikä tieteestä. Siinä on kysymys tarpeesta olla oikeassa. Omasta egosta. Ylpeydestä. Se on muuten paholaisen lempisynti.
      Paavi tajusi tämän, ja hänellä riitti nöyryyttä tunnustaa toinenkin puoli. Näkisin niin mielelläni toisenkin puolen tekevän samoin.

      Luin joskus jonkun rimpsun joka meni osapuilleen näin:
      "Kun maistaa ensimmäisen kulauksen tiedon maljasta, henkilöstä tulee ateisti, mutta kun saa maljan nautittua kokonaan, löytää Jumalan."

      Ei todellakaan mikään sanatarkka lainaus, mutta minun nähdäkseni aika mainiosti sanottu.

      Jenna. Vaikka itse en koe olevani uskossa, niin haluaisin kuitenkin toivottaa Sinulle Siunausta ja kaikkea hyvää.

      Poista
    3. Jos evoluutio liitetään Jumalan luomistekoihin, se tekee Jumalasta julman tappajan, joka miljoonia vuosia on tappanut ja tuhonnut eri lajeja saadakseen aikaan ihmisen. Sellainen häpäisisi Jumalaa. Evoluutio ei sovi luomiseen, ei mitenkään. Se on valhetta, jonka tarkoitus on kieltää Jumala. Sitä ei voi yhdistää luomiseen, koska Jumala ei luo tappamalla lajeja miljoonia vuosia. Raamatussa kerrotaan selkeästi, kuinka Jumala loi maailman ja se on täydessä ristiriidassa evoluution kanssa. Yhdistämällä Jumalan evoluutioon, Jumala tehdään ateisteille vieläkin hirvittävämmäksi, murhaajaksi, ja se saa heidät vihaamaan Jumalaa entisestään. Kuten eräs ateisti on sanonut, että jos Jumala olisi luonut evoluution kautta ihmisen, se olisi todella julma ja vastenmielinen Jumala. Ei siis pidä yhdistää evoluutiota luomiseen, ne ovat kaksi eri asiaa. Ja vaikka paavi onkin nämä yhteen siunannut, se ei ole ihme, koska paavi rakastaa harhaoppeja ja haluaa hallita niiden harhojen äitinä maailmaa.

      Poista
  3. Tosi hyvä teksti, asiaa ja hyvin kirjoitettu ! :)

    VastaaPoista