torstai 4. toukokuuta 2017

Kehoitus

Minä olen täynnä pahuutta.
Olen väärintekijä, syntinen, pahasti vinossa ja siksi tarvitsenkin Herraa Jeesusta, joka sovitti minunkin jokaisen synnin ristillä 2000 vuotta sitten. Jokaisen synnit Hän sovitti, jokaiselle on tarjolla pelastus. Minutkin Hän otti omakseen, vaikka olenkin väärintekijä.
Ylistys, kiitos ja kunnia Herralle Jeesukselle!

Kovasti minä riemuitsen Herrasta, hyvinä ja huonoina hetkinä minä riemuitsen Hänestä, joka pelasti minut ja muutti elämäni.
Riemuni on niin suurta ja erilaista, ettei sitä riitä sanat kuvaamaan.
Se ei vain ole tästä maailmasta.
Olen Jumalan lapsi ja iloinen siitä. Olen kadotuksen sijasta matkalla taivaaseen armosta, en omista ansioistani.

Kukaan kun ei voi pelastua omin voimin. Ainoa, joka voi ihmisen pelastaa, on Herra Jeesus. Hän tahtoisi pelastaa jokaisen, mutta ihmisen täytyy ensin itse siihen myöntyä. Ei Hän pakolla ketään pelasta.
Jokainen tarvitsee Herraa Jeesusta pelastuakseen,
"sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja
ovat Jumalan kirkkautta vailla". (Room. 3:23)
Sinäkin, joka siellä tätä luet.

Suosittelen jokaista kääntymään Herran puoleen vielä kun se on mahdollista.
Hän antaa meille hyvää jo tässä elämässä, ikuisesta elämästä puhumattakaan. Miksi valita itselleen kadotustuomio, kun tarjolla on pelastus, ikuinen elämä taivaassa? Eikä sinne voi päästä kuin ahtaasta portista:
Jeesus sanoo:
" Menkää ahtaasta portista sisälle.
Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka
vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä
sisälle menevät;
 mutta se portti on ahdas ja tie kaita,
joka vie elämään, ja harvat ovat ne,
jotka sen löytävät." (Matt. 7:13,14)

Se ahdas portti on Herra Jeesus.

Kun ihminen uskoo Herraan Jeesukseen, hän pelastuu.
Uskokin on Herran lahja. Herra kehoittaakin sitä pyytämään:
" Anokaa, niin teille annetaan; etsikää,
niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille
avataan.
 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä
löytää, ja kolkuttavalle avataan." (Matt. 7:7,8)

Herran puoleen kannattaa kääntyä vielä kun se on mahdollista. Se on ainoa keino pelastua Jumalan vihalta, joka ei ole aiheeton.
" Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta
kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja
vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät
totuutta vääryyden vallassa,
sentähden että se, mikä Jumalasta
voidaan tietää, on ilmeistä heidän
keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille
ilmoittanut.
 Sillä Hänen näkymätön olemuksensa,
Hänen iankaikkinen voimansa ja
jumalallisuutensa, ovat, kun niitä Hänen
teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti
nähtävinä, niin etteivät he voi millään
itseänsä puolustaa" (Room. 1:18-20)

Näin se on. Ei Herra kieltämällä katoa.
Koko maailma todistaa Herrasta. Ihmisen täytyy olla sokea jos ei sitä huomaa. Tai tyhmä, jos ei suostu sitä huomaamaan.

" Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää
kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala 
hylkäsi heidät heidän kelvottoman 
mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
  He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, 
pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä 
kateutta, murhaa, riitaa, petosta, 
pahanilkisyyttä;
  ovat korvaankuiskuttelijoita, 
panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, 
väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, 
pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
  vailla ymmärrystä, luotettavuutta, 
rakkautta ja laupeutta;
  jotka, vaikka tuntevat Jumalan 
vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka 
senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, 
eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä 
osoittavat hyväksymistä niille, 
jotka niitä tekevät." (Room. 1:28-32)

" Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio
on totuuden mukainen niille, jotka
senkaltaisia tekevät." (Room. 2:2)

Kääntykää siis ja tehkää parannus, te jotka vielä ette tunne Kristusta!
Ja te, jotka Hänet jo tunnette ja Häneen jo uskotte, riemuitkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti